Pako

Rämmin vatsaani myöten kurassa. On viileä ja sateinen loppukesän päivä, joka paikka on vihreä ja kylmä. Kuran vuoksi olen heittänyt housuni pois, kun ne alkoivat painaa. Pakenen, enkä tiedä miksi. Joskus olen paennut keskitysleiriltä, useammin en ole siinä onnistunut. Toisinaan olen paennut helvetistä. Helvetti oli koti ja koti oli helvetti - tai kodiltakin se näytti, mutta helvetti se oli. Usein olen paennut häntä, jonka pitäisi minua suojella. Nyt en pakene tietääkseni ketään, mutta kukaan ei minua silti saa nähdä. Eihän minulla ole housujakaan, hulluna pitäisivät ja pidättäisivät!

Yritän päästä ruuhkaisen tien yli, siinä kulkee tummanpunaisia tavarajunia (!) ja autoja. Viime yönä kulki juna talomme läpi. Meinasin jäädä alle. Päätän tietä ylittäessäni, etten katso ollenkaan oikealle: ja kun vasemmalta ei tule ketään, kävelen nopeasti tien yli - odottaen kaiken päättävää iskua oikealta. Sitä ei tule. Seuraavaksi minun on päästävä puustoista rinnettä ylös. Rinne kasvaa enimmäkseen koivua, mutta ylempänä sen kupeessa on ruohoa kasvava pelto. Pellon toiselle puolelle pitäisi päästä, mutta aukealla olen jälleen nähtävissä. Ruuhkaiselta tieltä voi kuka tahansa ylös vilkaisemalla nähdä minut ylittämässä niittyä. Mittailen katseellani jyrkän niityn alapuolella kasvavia koivuja ja tulen siihen tulokseen, että jos juoksen aivan matalana, tai ehkä jopa ryömin mudassa, ei minua pystytä näkemään tieltä. Sitten kauhistun: paita, joka minulla on päälläni, on mustavalkoraidallinen! Ihan kuin vangin paita. Kuka sen minulle on pukenut? Nyt ainakin huomaavat jo kaukaa! Heitän paidan pois.

Paidan mukana vaihtuvat maisematkin: paikka, aika ja muu turha. Nyt pakenen lämpimään kesäiseen havumetsään, pakenen metsässä häntä, jonka olisi minusta pitänyt pitää huolta. Metsä on armelias, se on tiheä ja minä tunnen sen: täällä minä voin päästä karkuun. Mutta taas on tielläni aukea, metsäniitty, jolloin joudun tulemaan hetkeksi pois metsän ihanasta sylistä - ja hän näkee minut. Hän matkustaa kuumailmapallolla. Vaikka kuumailmapalloa ei ole helppo ohjata ja se tahtoo kulkea tuulten mukaan, tänne hän kuitenkin - jollain käsittämättömällä tavalla ja vimmalla - näyttää pääsevän. Hän saavuttaa minut.

Pako on turhaa, kiinnijäämisestä ei seuraa mitään (hyvää).