Kännissä

Herään sotkuisen kämpän lattialta, häveten ja vihaten itseäni. Oksettaa, haluaisin painaa pään takaisin mattoon samaan asentoon, missä se oli. Mutta huone alkaa pyöriä, jos teen sen. Siispä nousen istumaan. Jonkun toisenkin pää nousee, ja kohta kolmaskin. Yritämme kääntää kaiken huumoriksi. Minä olen hävittänyt kotiavaimeni. Niitä ei löydy mistään. Pyörän avain on tallessa, muut olivat eri nipussa. - Olisko ne sinne mökille jääneet? se toinen huikkaa. - Millekä mökille? ihmettelen. - Oltiinko me jollakin mökillä, en mä muista mitään! Ahdistaa, vituttaa, ahdistaa. - Onko se lähellä edes se paikka? - Aika lähelläpä hyvinkin, sinne on ainakin viiskyt kilsaa.

Juuri niin. Nyt pitää vaihtaa lukot oviin koko taloon. Se maksaa. Maksani tuhoaminenkin maksaa, mutta tässäpä sitä taas ollaan. Nuoria ollaan. Kun nyt nuoria ollaan. Silloin tehdään mitä vaan. Pakko, kun nyt kerran nuoria ollaan. Saan flashbackin eilisestä: ajamme pienellä rumallaa Citroënilla helvetin lujaa pimeällä, syrjäisellä valtatiellä. Minä roikun puoliksi ulos autosta, kun ovea ei saatu lähtiessä kiinni. Olen lähinnä mahallani pää takapenkkiä kohti, muu kroppa pelkääjän sylissä, jalat ulkona. Pidän henkeni kaupalla kiinni pelkääjän penkistä. - Hiljennä perkele! Vittu mää kuolen! Vittu! Vauhti tippuu 160 km/h sataseen. Sitten on mutka, siinä tutka ja poliisi. Pysäyttää. - Olipa hyvä kun pyysit hidastamaan, kuski sanoo. "Olipa hyvä, kun en kuollut vielä", mietin.

Mutta ei sen väliä. Ilta on ohi, ja yö, josta en muista enää mitään. Filmiä on kateissa tunneilta. Olo kohtalaisen hyvä siihen nähden, olen oksentanut yöllä: aamulla ei ole enää mitään jäljellä. Paitsi kukkaro ja kännykkä. Ja pyörän avain. Kotiavain on hävinnyt. Hävettää. Lähden pois kämpästä, meinaan palata: sitten en enää kehtaakaan. Ovat nussimassa kuitenkin, se toinen ja se kolmas. Hermostuvat.

Seuraavana päivänä olen töissä. Kaikki ovat töissä, hoitamassa. Töissä cp-vammainen mies tippuu tuolilta päälleen lattialle. Mietin, kuinka helvetissä se on edes mahdollista. Joku menee hoitamaan. Minä ajattelen mennä takaisin humalaan.